Heinäkuu on jo puolessa ja päivitykset kaikkea muuta kuin ajan tasalla. Auringon paisteella ei vaan millään malta olla sisällä

Kokkolassa vietimme huippu hauskan viikonlopun hyvässä seurassa ja rakkaan harrastuksen parissa! Lomaosakkeessa yöpyi viisi ihmistä ja kahdeksan koiraa ja tunnelma oli sen mukainen Viime vuonna meillä oli vain perusmökki, joten olot olivat nyt ruhtinaalliset. Tilaa oli riittävästi ja kunnon keittiö, pari terassia sekä SAUNA! Sauna lämpesikin joka ilta kisaurakan päätteeksi. Oskulla ja minulla oli viikonlopun tavoitteena kiellottomat startit ja tavoitteeseen päästiinkin. Muutama töplinki tuli kepeillä sekä riman pudotuksia oli pari mutta muuten olen tosi tyytyväinen meidän menoon. Huippu Osku!! Viisikosta neljä muutakin suoriutuivat kunnialla läpi viikonlopun, tuloksia tuli ja pari palkintosijaakin, onnittelut Kirsi ja Raisa! Valitettavasti ensi vuodeksi emme saaneet mökkivuokraa uusittua, joten täytyy etsiä uusi kisataphtuma (ehdotuksia otetaan vastaan!).

Kokkolaa edeltävänä viikonloppuna kävimme vaunun kanssa perhelomalla PowerParkissa ja Kalajoen hiekkasärkillä. "Vaunuilu" oli meille kaikille uusi mutta mukava kokemus. Näin myös koirat pääsivät mukaan ja viihtyivätkin tosi hyvin. Positiivisesta kokemuksesta innostuneena on nyt tulevana viikonloppuna tarkoitus lähteä seuraamaan Veeran jalispelejä Kokkolaan. Normaalisti olen ollut mukana huoltajana mutta työt estivät nyt mukaan lähdön (ke-pe), joten nautitaan olosta vuorostaan turistina

Seuraavassa kuvia ensin perhelomalta ja sitten Klagista:

 

Ressu viihtyi vaunussa

ja varasi heti itselleen parhaan nukkumapaikan.

Välillä pojat kyllä joutuivat "ulkoruokintaan".

Kokkolassa Enna vuorossa

palkinto raskaan päivän päätteeksi