Kesäkuu on jo ehtinyt puoleen väliin ja kiirettä riittää. Osku täyttää tänään KOLME vuotta ja Ressulle tuli toissapäivänä viisi kuukautta täyteen! Tämähän on yhtä juhlaa ja juhlan järjestämistä (lue: kiirettä siivouksen ja muun touhotuksen kanssa)....tulevana sunnuntaina meillä vietetään Petran rippijuhlia, joten juhlat vaan jatkuu ja sittehän onkin melkein juhannus

Palataan hieman taaksepäin, tuonne kesäkuun viidenteen. Kajaanissa oli silloin kisat ja Oskun kanssa starttasimme molemmilla radoilla. Tuomarina oli Sari Mikkilä. Ensimmäinen rata meni harjoitellessa ja toisella kaikki menikin sitten nappiin; sijoitus oli toinen ja tulos 0 eli olemme siirtyneet Oskun kanssa kolmosiin Minä olin asennoitunut kisaamaan koko kesän kakkosissa harjoitellen kolmosia varten, joten pikkuinen sokkihan tuo oli.

Sunnuntaina totuus sitten iski vastaan, kun Iisalmen kisoissa pääsimme starttaamaan Jari Tienhaaran suunnittelemiin kiemuroihin. Jarilla olikin paljon takaakiertoja ja hankalia hyppykulmia. Ensimmäisen tulos oli 10, kun Osku kieltäytyi kahdella hypyllä totellen vasta toista käskyä. Minun vikanihan se oli, kun pysäytin täysin oman vauhtini enkä kertonut kunnolla koiralle minne mennään...no, kunnialla pääsimme kuitenkin maaliin asti Toinen rata meni hyllyksi Oskun hypätessä esteen väärältä puolelta. Vauhtia ja intoa oli kuitenkin mukavasti, joten olen ratoihin ihan kohtuu tyytyväinen. Viime viikonloppuna jäi meiltä sitten kisat Kuopiossa väliin, kun päivä nyt vaihtui ja olin lupautunut mukaan huoltajaksi Veeran jalkapalloturnaukseen. Seuraavat kisat ovatkin sitten heinäkuussa Kokkolassa, siellä onkin mukavan rento kisatunnelma!

Viime viikonlopun aikaan sää ei suosinut lomalaisia eikä jalkapalloturnausta sillä koko lauantain satoi tauotta vettä. Kentän laidalla seisoessa mietti, että ketkään muut kuin jalkapallovanhemmat tai agilityihmiset eivät ole ulkona moisessa säässä   Viime viikon alussa oli joitakin aurinkoisa päiviä, jolloin pojat pääsivät uimaan ja nyt on Ressustakin tullut kunnon uimari. Kilpaa menevät veteen kapulan perässä, Oskun uidessa tehokkaasti kohti kapulaa ja Ressun pärskiessä vettä ympäriinsä. Kuvia uintireissusta, jonka jälkeen molemmat piti viedä suihkuun...

Vielä kerran kolmivuotiaalle kolmikolle:

PALJON ONNEA

OSKU, MÖKÖ JA MOKKA!