Eilen lauantaina osallistuimme Siilinjärvellä agilitykisoihin. Aurinko paistoi ja mieli oli korkealla ja luottavainen onnistuneiden harjoitusten jälkeen. Mutta siinä se suurin virhe varmaan tapahtuikin: älä luota mihinkään ja varsinkaan perroon!

Olen monesti kuullut puhuttavan perroista ja "hörhöistä" ja perrohörhöistä mutta nyt olen kokenut sen itse. Olimme ilmoittautuneet kahteen perusrataan sekä hyppyrataan ja kaikki kolme rataan olivat fiaskoja!

Jo lähdössä kaikki meni pieleen. Osku harhaili ensimmäisen esteen läheisyydessä eikä ollut minua huomaavinaankaan. Kun vihdoin sain suostuteltua Oskun tulemaan esteen taakse ja sanoin: nyt mennään, hyppää, tuli Osku minua kohti ja kiersi esteen. Yritin korjata tilannetta, jolloin Osku hyppäsi esteen väärään suuntaan ja hyllyhän siitä tuli heti. Sain jotenkin koottua itseni ja lähdimme suorittamaan loppu rataa. Muuri, rengas, keinu ja kepit sekä putket menivät loistavasti, mutta tavallisista esteistä Osku kiersi joka toisen ja aina välillä jäi katselemaan ympärilleen kuin olisi nähnyt esteet ja hallin eka kertaa eläissään. Tai näin minä asian tulkitsin ja ajattelin, että toinen rata menee paremmin, kun halli on tutumpi. Mutta toisin kävi. Sama haahuilu jatkui ensimmäiseltä esteeltä alkaen koko radan loppuun. Oli kuin Osku ei olisi ymmärtänyt ollenkaan mitä niille esteille pitäisi tehdä ja aivankuin minä olisin puhunut sille jotain vierasta kieltä. Radan loppupuolella tuomari Harri Hiltunen kysyi minkä korkuiseksi Osku on mitattu, kun näyttää niin pieneltä. Kävimme sitten kakkos ja kolmos startin välissä tuomarin kanssa mittaamassa oskun säkän uudestaan, mutta kyllä se korkeus on valitettavasti 44 cm. Kolmas startti ei ollut yhtään parempi (jopa huonoin kaikista), joten jos en olisi maksanut jo Joensuun pitkäperjantain kisaa jättäisin kyllä menemättä.

Joensuun kisoihin otan mukaan paidan "kyllä me kotona osataan!" tai "on me harjoiteltu!". Tunneskaala meni eilen laidasta laitaan naurun, itkun, häpeän ja toivottomuuden kesken. Ainoa lohtu on, että nyt ei ole kuin suunta ylöspäin, huonommin ei voi mennä...jos ei keksi kakata radalle tms...Ensi lauantaina on Kuopiossa möllikisat, jonne voisi mennä harjoittelemaan ja sitten siitä viikonpäästä sunnuntaina pääsemme osallistumaan Haukiputaalle Mikko Aaltosen koulutukseen. Nyt siis on enää toiveissa päästä joskus rata kunnialla (huom. ei välttämättä virheittä) alusta loppuun.

Kun kyllä me kotona osataan! On ihanaa olla perron omistaja