Lokakuun alusta saimme Sawon Tassuille talviharjoituspaikaksi puolikkaan hallin. Tila on kylmä, mutta meillä on katto pään päällä ja matto lattialla! Huippua! Parin viikon tauko teki hyvää niin Oskulle kuin minullekin, sillä nyt harjoittelu maistuu ja ei millään malttaisi olla poissa hallilta. Kerran viikossa olemme ohjatussa ryhmässä mukana ja pari kertaa käymme itse ottamassa pientä lisäharjoitusta. Minä olen myös päässyt koulutusohjaajakurssille, joten saan viettää hallilla useampiakin iltoja suorittaessani koulutusohjaajaharjoituksiani. Ohjaajana oleminen on todella haastavaa, mutta myös mukavaa ja antoisaa. Toisia ohjaamalla siis todella oppii myös itse!

Olemme Oskun kanssa myös nauttineet kauniista syyssäästä retkeilemällä läheisillä luontopoluilla. Toivotaan, että syksyn ihanat aurinkoiset päivät jatkuvat vielä pitkään