Lauantaina se sitten vihdoin tapahtui; Oskun ja minun eka virallinen kisastartti!

Varkaudessa oli ystävänpäiväkisat ja meidän jännityksen paikka. Olimme ilmoittautuneet kahteen rataan; tavalliseen ja hyppyrataan. Edellinen yö meni melkein valvoessa ja heräsin reilusti ennen kellonsoittoa, joka olisi soinut 04.30. Kummasti ei yhtään väsyttänyt ja kevyen aamupalan (kuppi kahvia) jälkeen kävimme Oskun kanssa ulkona. Merja ja Väinö tulivat hakemaan reilusti ennen kuutta ja matkalta otimme Sannan ja Lyylin kyytiin ja menoksi.

Kisapaikka oli Kimmon tallilla maneesissa, joka oli laitettu hyvään kuntoon. Pelkäämiämme hevosen "kakkaroita" ei ollut missään ja muutenkin järjestelyt sujuivat oikein hienosti. Tuomarina oli Minna Väyrynen Kajaanista (todella mukava tuomari). Ilmoittautumisen jälkeen pääsimme suoraan tuomarin luo säkäkorkeuden mittaukseen. Oskun korkeus on noin 44 - 45 cm, joten maksiluokassa ollaan kuten ajateltiinkin.

Maksien (27 koirakkoa) vuoro alkoi klo 9.30. Täytyy tunnustaa, että minä olin jännityksestä ja kauhusta jäykkänä ja varma etteivät jalat suostuisi liikkumaan mihinkään... Itse asiassa minulla ei ole kunnollisia muistikuvia omasta suorituksesta ollenkaan, mutta muiden kertoman mukaan meillä meni ihan mukavasti. Alku oli lähtenyt hienosti käyntiin ja Oskukin oli pysynyt paikallaan niin kauan kunnes sai minulta lähtöluvan. Esteet puomi, putket, A-este ja rengas menivät virheettä kunnes tulimme muurille ja minun liikkeni oli pysähtynyt täysin. Oskukin oli pysähtynyt ja jäänyt katsomaan minua, että mitä nyt? Käskystä kyllä hyppäsi, mutta kieltohan siitä tuli! Toiseksi viimeisellä esteellä oli myös pudottanut riman ja siitä toinen viitonen. Aika jäi alle ihanneajan, joten lopputulos oli 10.

Hyppyrata ei sitten alkanut yhtä hyvin: Jätin Oskun taas istumaan ja menin itse kahden esteen päähän. Kutsuin ja Osku kyllä tuli, mutta kiertämällä ensimmäisen esteen! Minun siis piti kiireesti palata takaisin ja siinä vaiheessa tuntui, että tässäkö tämä oli mutta onneksi sain Oskun kiertämään ja hyppäämään esteen, joten selvisimme kiellolla ja rata jatkui. Loppu meni mallikkaasti ja aikasakkoakin tuli vain 0,13 s eli tulos 5,13.

Itselläni oli varmasti pahin pelko siinä miten muistaisin radan ja pysyisin Oskun perässä. Molemmat pelot olivat tällä kertaa turhia, sillä radat olivat tosi selkeät ja Osku otti myös rauhallisemmin kuin harjotuksissa olisiko sitäkin jännittänyt.

Nyt se sitten on viimein tehty ja kisaura polkaistu käyntiin. Jotain kummaa ja kiehtovaa siinä täytyy olla, kun ihminen vielä (vapaaehtoisesti ja maksaa siitä) tällä iällä lähtee kukonlaulun aikaan jännitämään, palelemaan ja "nolaamaan" itsensä ja PITÄÄ SIITÄ! Tästä on Mukava jatkaa